NEW WEEK, NEW START

20.3.2017

Mun viikonloppu meni niin sanotusti penkin alle, tai ainakin mulle jäi vähän sellainen fiilis, vaikka kivojakin juttuja mahtui mukaan. Olin vaan tosi turhautunut, enkä saanut oikeasti mitään aikaiseksi. Kaikki mitä suunnittelin kotona puuhailevani jäi ajatuksen tasolle ja äh, jotenkin sitä vaan tavallaan turhautui lopuksi itseensäkin kun pakoili kaikkea hoidettavia asioita. Tietysti itselleen saa ja pitää antaa armoa. Joskus vaan voi skipata to do listan jutut ja vaan olla. Mutta se pelkkä oleminenkaan ei tuntunut kivalta ja kaikki vaan turhautti. Huonoja päiviä on siis mullakin! 

Eilen illalla oikein odotin maanantain alkua, sillä mä kuuluun niihin ihmisiin, jotka oikeastaan tykkää maanantaista. Maanantai tuntuu aina sellaiselta uudelta alulta ja tälläkin kertaa maanantai antoi mulle uuden freesin alun. Kaikki viikonlopun huonot fiilikset jäivät taakse ja oon ollut koko päivän hyvällä mielellä. Töissä pääsi ihastelemaan vuoden ensimmäisten vastasyntyneiden karitsojen menoa ja ilma oli mitä ihanan! Nyt mulla on edessä vielä siivousurakka (yksi niistä asioista joita en viikonloppuna hoitanut) , joka ei vaihteeksi edes tunnu ärsyttävältä.

Mukavaa maanantaita kaikille! xx



2 kommenttia

  1. Tunnistan niin ton tunteen, ei tekis meili olla saamaton muttei kuitenkaan huvita tehdä mitään, eikä laiskottelukaan rentouta!
    Ps. Kauniit hempeät kuvat! :)

    Life à la Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joku osaa samaistua! Tuo on kyllä niin inhottava olotila :/

      Poista

Latest Instagrams

© tiiajenny. Design by FCD.