Haaveita ja odotuksia kesälle 2017

31.5.2017

Huomenna se alkaa! Nimittäin kesä. Ihan uskomatonta miten nopeasti aika kuluu ja pian ollaan eletty jo puolet tästä vuodesta. Toukokuun lopulla alkaa aina miettiä mitä oikein siltä tulevalta kesältä toivoo ja on aika kehittää pieniä haaveita. Mun mielestä on ihana suunnitella kaikkia kesäjuttuja, vaikka niistä osa jää väkisinkin tekemättä. Vuodetkin tuntuvat menevän ihan super nopealla vauhdilla, niin kesä se vasta meneekin! 

Kesällä 2017...


Haluan nauttia niistä ihan pienimmistäkin kesäisistä jutuista, heittäytyä ja olla spontaani. Haluan kerätä kukkakimpun luonnonkukista ja viettää ihania mökki-iltoja niin vanhempien, kavereiden kuin kahden kesken sen tärkeimmän kanssa. Haluan hypätä bussiin ja käydä rakkaan ystävän luona Helsingissä, heittää talviturkin kesäkuussa, tallentaa ihania hetkiä kameraan ja käydä leikkauttamassa kesätukan kampaajalla.

Teen terassista tunnelmallisen ja kotoisan, leivon britakakkua ja kutsun ystäviä istuskelemaan ja herkuttelemaan mun kanssa. Useita herkuttelu hetkiä on luvassa, sillä oon bongaillut toinen toistaan ihanempia kesäreseptejä!



Haaveilen uudesta objektiivista mun pienempään kameraan, niin että mulla ois sellainen hyvä aina matkassa mukana kamera. Haaveilen ihanista kesäilloista ja mahdollisimman lämpimästä säästä. Haaveilen pienestä road tripistä.

Aion kokeilla uusia grilliherkkuja, kierrellä frisbeeratoja Nasun ja J:n kanssa, fiilistellä ihania kesäbiisejä, viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa ja nauttia kahdessa osassa kesälomasta. Aion syödä super paljon jäätelöä ja tehdä sitä myös itse, nauttia aamukahvit viikonloppuisin terassilla ilman kiirettä, kokeilla uusia aamupaloja ja syödä yllinkyllin tuoreita marjoja ja iskän paistamia muurinpohjalettuja.

Ennen kaikkea toivon kesän olevan ikimuistoinen ja että mä vaan nautin ja otan siitä kaiken irti.

2 kommenttia

  1. Ihanan hyväntuulinen postaus <3 Huippua kesää sulle!

    https://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Huippua kesää myös sulle!

      Poista

Latest Instagrams

© tiiajenny. Design by FCD.