Juhannus '17

26.6.2017


Juhannus on jälleen juhlittu ja vaikka säät eivät suosineet ihan joka päivä, niin kivaa silti oli! Tänäkään vuonna meillä ei ollut mitään isompia suunnitelmia tälle juhlapyhälle, vaikka joka vuosi haaveilenkin koko viikonlopun pituisesta mökkireissusta kavereiden kesken. Ehkä ensi vuonna sitten, heheh. Ja mikä tärkeintä, mökkeilyä ja kavereita meidän juhannus viikonloppuun kuitenkin sisältyi!

Nyt mä oon siirtynyt odottamaan ensi viikolla starttaavaa kesälomaa ja oli tosiaan hyvä idea ottaa puolikas lomapätkä tähän kesän alkupäähän. Toivottavasti säät suosivat ja ehditään tehdä kaikkea kivaa! Tänä vuonna meillä on J:n kanssa samaan aikaan molemmat lomat ja toivon, että ehditään viettämään paljon aikaa yhdessä. Nyt kuitenkin vielä juhannus tunnelmiin:



Mun lemppari päivä oli ehdottomasti perjantai, jolloin oltiin mökillä. Lähdettiin J:n kanssa mökille aamupäivällä ja myöhemmin illalla mun vanhemmat liittyivät seuraan. Saunottiin, heitettiin talviturkit, pelattiin mölkkyä, grillattiin, paistettiin kesän ekat muurinpohjaletut... Ihan parasta! Yöksi tultiin perinteisesti kotiin. Meidän mökki on enemmän sellainen saunamökki tyyppinen ja useamman päivän ruokien varastointi on hieman hankalaa ilman sähköä, joten yöksi ollaan aina palattu omaan kotiin. 




Lauantaina käytiin kävelemässä metsässä Nasun kanssa, grillailtiin ja harmiteltiin vesisadetta. Illan suunnitelmia ei meinattu saada millään aikaiseksi ja lopulta lähdettiin vaan ajelemaan kavereiden kanssa ilman päämäärää, mikä osoittautui tosi hyväksi ideaksi!



Tälläinen juhannus tänä vuonna! Mökkeily on kyllä mulle se mieluisin vaihtoehto juhannuksen viettoon, joten ehkä ensi vuonna voisi vuokrata jonkun mökin porukalla. Hahah, näin mä aina taidan suunnitella! 

Mukavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia

Latest Instagrams

© tiiajenny. Design by FCD.