Vaatekaappi projekti kuulumisia #2

13.6.2017

Kevät on ohitettu ja on aika katsoa mitä mun vaatekaappi projektille kuuluu. Kirjoitin viimeksi maaliskuussa projektin kuulumisia ja silloin kerroin mitä vaatekaappiin pääsi talvella/syksyllä ja mitä hankintalistalla on keväälle (postaukseen tästä). Nyt siis katsotaan mitä vaatekaappi kotiutti kevään aikana ja mitä kesän hankintalistalla on. Listasin kaikki tähän päivään mennessä ostamani jutut kevään listaan, vaikka kesää ollaankin jo muutama viikko eletty ja ostoksia on tehty jo sen pohjalta. 



Vaatekaappiin pääsi:
- Rennot vaaleanpunaiset housut
- Kahdet aurinkolasit
- Mustat mokka loaferit
- Korkeavyötäröiset farkut
- Mustat culottes tyyliset housut
- Pilkullinen mekko
- Uimapuku

Hankkimatta jäi:
- Nahkatakki
- T-paidat
- Tennarit

Mun lista keväälle oli tosi lyhyt ja vaikka kaikki kolme kohtaa olivat tosi tärkeitä, ei niistä yhtäkään tullut silti hankittua. En siis pysynyt mun ostosuunnitelmassa, mutta melkein jokaiselle löytyy syynsä. Nahkatakki oli näistä se tärkein, mutta sitä oikeaa ei ole vaan osunut kohdalle. Tilaan nykyään netistä ison osan vaatteistani, mutta nahkatakkia haluaisin päästä sovittamaan ennen ostopäätöstä. Haluan löytää mulle täydellisesti istuvan takin ja laiskana pakettien palauttajana voisin tyytyä ehkä siihen ihan ok takkiin. Eli täydellisen nahkatakin etsintä jatkuu! Syy miksi tennarit jäivät ostamatta on se, että päädyin hankkimaan ensin loaferit. Tennarit multa nimittäin jo löytyy, mutta hyviä kesäkenkiä taas ei. Järkevämmältä siis tuntui ensin ostaa eri tyyliset kengät, jos kesän alussa ei vaikka rahaa niihin löytyisikään. Syy miksi t-paidat jäi ostamatta, taitaa mennä suoraan oman laiskuuden piikkiin. Vaikka tiedän miten paljon niitä tarvitsisin, niin ei niitä ei tullut edes etsittyä. Tämän suhteen aion nyt ryhdistäytyä!

Kevään heräteostos olivat vaalenapunaiset housut. Nämä ovat olleet ihan tosi paljon käytössä ja ostos oli todellakin onnistunut. Kivat aurinkolasit ovat olleet myös kauan mun mielessä ja aurinkoisten ilmojen myötä kiikutin ginasta kahdet arskat kotiin. Listan loput jutut on hankittu parin viime viikon aikana ja täytyy sanoa, että en ole koskaan varmaan ostanut näin montaa alaosaa tässä ajassa (tai edes vuodessa?). Oon ollut ennen tosi yksinkertainen ja mennyt lähinnä mustilla farkuilla vuodenajasta riippumatta. Nyt olen rakastunut ihan täysin rentoihin housuihin ja siniset korkeavyötäröiset farkut ovat olleet haaveissa pitkään. Sattumalta kaupoista löytyi mieluisat culottes tyyppiset housut, sekä kivat farkut. Sopivia housuja on välillä tosi haastava löytää, joten ei tarvinnut kauaa miettiä ostaakko vai eikö. Uimapuku on suoraan kesän hankintalistalta ja samoin rento mekko, joka ei vaadi hellesäätä. 


Kevät ja alku kesä etenivät mun mielestä tosi onnistuneesti tän projektin suhteen ja nyt on aika miettiä mitä kesään sopivia vaatteita multa vielä puuttuu. Keväällä hankkimatta jääneet jutut ovat tietysti listalla ja ne ovat edelleen ne tärkeimmät! Oon huomannut, että mukavuus ja rentous ovat mulle erityisen tärkeitä varsinkin kesäpukeutumisessa ja sen kyllä huomaa viime aikaisista ostoksista. 

Kesän hankintalista:
- Nahkatakki
- Muutama t-paita
- Tennarit
- Body
- Lämpimille ilmoille sopiva mekko tai playsuit
- Joku kiva paita
- Farkkushortsit 

Kesän lista näyttää tältä ja näistä neljä ensimmäistä ovat ne tärkeimmät. Uusien farkkujen kaveriksi kaipaisin perus simppeliä bodya, joka pysyy siististi housuissa. Oikeasti ihan täydellinen keksintö! Tennarikuumeeni on tällä hetkellä myös huipussaan ja montaa ihanaa paria on tullut kuolattua verkkokaupoista. 


Tälläiset tilannekatsaukset tekevät kyllä niin hyvää ja taas on vähän selkeämpi kuva koko hommasta! Jos sulla on tälläinen projekti käynnissä, suosittelen ehdottomasti kirjaamaan ainakin syksylle/talvelle ja keväälle/kesälle omat listaukset. Mulla tää toimii ainakin niin hyvin! Edellisistä postauksista löytyy myös paljon vinkkejä tän tyyppiseen projektiin ja vaatteiden ostamiseen yleensä, joten kannattaa tsekata ne jos kiinnostaa. Postauksiin tästä ja tästä.  Seuraava tilannekatsaus on sitten kesän jälkeen!

4 kommenttia

  1. Tosi kivasti toteutettu postaus! Mullakin on ollut kevään aikana menossa pieni vaatekaappiremppa ja nytkin jo tuntuu, että löytyy paljon helpommin kivoja asuvaihtoehtoja kuin ennen! :--)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle Milla <3 Ja hei mahtavaa kuulla, että sulla on myös pieni projekti käynnissä!

      Poista
  2. Nämä vaatekaappipostaukset on mun suosikkeja! Sulla on niin samanlainen maku kuin itsellä vaatteissa, että on kiva seurata miten kokoat toimivaa kokonaisuutta kaappiin. Mulla on myös perus t-paidat etsinnässä ja olisi kiva ostaa laadukkaita ja pitkäaikaisia yksilöitä, mutta se tuntuukin olevan hankalampi tehtävä kuin ajattelin. Olisi joskus mukava lukea myös sun lempivaatekappaleista. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että nämä postaukset ovat sun mieleen! <3 No sanoppa muuta! Niin yksinkertainen vaatekappale, mutta silti haastava! Ja hei kiitos myös postausideasta, täytyy laittaa muistiin :)

      Poista

Latest Instagrams

© tiiajenny. Design by FCD.